26.4.2011

Aamukahvia ja piparjuurta

Helsingin Sanomien puutteessa luen tänä aamuna aamiaisella Lena Israelssonin Keittiöpuutarhuria ja kertaan kylvövuorossa olevien kasvien viljelyohjeita.

Nyhdimme eilen palstalla jonkun yliluonnollisen vimman vallassa villiintyneen piparjuuren. Israelssonia lukiessani totean, että en ollut ilmeisesti ymmärtänyt piparjuuren viljelystä yhtikäs mitään. Israelsson kertoo, että laadukasta piparjuurta viljeltäessä ensin istutetaan haarattomia sivujuuria. Kesäkuussa juuret puhdistetaan mullasta ja alimpia sivujuuria lukuunottamatta kaikki sivujuuret poistetaan. Puhdistuksen jälkeen juuri peitetään uudestaan mullalla. Valmis piparjuuri korjataan syksyllä tai keväällä pienintäkin juurenpalaa myöden, sillä muuten se villiintyy.

No, meidän piparjuuremme osalta Israelssonin opastus tuli liian myöhään. Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, juuri villiintynyt ja alkanut ikävästi ahdistella kaikkea sen ympärillä kasvavaa. Teimme tylyn päätöksen: meidän palstallamme piparjuuren valtakausi on ohi. Tosin, kuten Israelsson toteaa, niin juuri leviää pienimmästäkin palasesta enkä näin ollen laisinkaan epäile, etteikö niitä ns. sivujuuria nyhdettäisi maasta vielä tulevinakin keväinä.

Ei kommentteja: