23.2.2011

Aseistariisutut

Kuuntelin taannoin Radio Helsinkiä, jossa toimittaja Anna Laineen vieraana oli Olivia -lehden päätoimittaja Niina Leino. Anna Laine kehui Oliviaa vuolaasti ja totesi, että lehden syntymäpäivänumeron kannessa komeillut pahvikruunulla kruunattu kansikuvatyttö oli hänestä valintana napakymppi; pahvikruunussa kiteytyi Laineen omakseen tunnistama arvomaailma. Anna totesi lisäksi, että on samaan aikaan seka ihastuttavaa mutta myös hieman kauhistuttavaa, kun huomaa kuuluvansa niin saumattomasti johonkin tiettyyn kuluttajaryhmään ja tulevansa tuotteen kautta täydellisesti puhutelluksi.

Samaa voisin itsekin sanoa monestakin uudesta luomutuotteesta. Käydessäni Kallion Ekolossa ja etsiessäni kaurasuurimoita silmiini osuivat hyllylle vieriviereen asetellut Clippersin teepakkaukset. Viehättävat kuvitukset ja suloiset värit houkuttelivat minut lähemmäksi, estot ja järkipuhe unohtui ja haksahdin hetkessä appelsiinilla maustettuun valkoiseen teehen. Ei sillä, että olisi tarvinnut yhtään uutta teelaatua kaappiini, mutta kun se vaan näytti niin ihanalta.

Ei kommentteja: